Allekirjoittaneen lempipuuhaa on ehdottomasti värjäily!! Sitä kun saisi tehdä päivät pitkät pääksytysten, tuumailla ja kokeilla eri juttuja niin avot, kyllä elo ois yhtä juhlaa. Vaan ei, päivät vierähtää työhuoneella kaasua painellen aamusta iltaan ja välillä jopa yöllä. Kaikki aika menee varastoa vääntäessä, varsinkin nyt kun joulurumba on kohta kuumimmillaan ja myytävää pitäisi olla hirmusat määrät. Onneksi meillä on nyt työharjoittelija apuna työhuoneella niin roinaa on kertynyt ihan mukavasti. Parina viimeisenä päivänä olen kylläkin pannut kattilat porisemaan ja värjäillyt villaa, se on helppoa kuin heinänteko ja niin mukavaa!!! Villan värjäämiseen en kyllä kyllästy ikuna...

Tässä hahtuvaa jota uiskenteli myöskin väripadoissa.

1899440.jpg

Tuosta virkkasinkin jo muutamia koeversioita ja lupaavalta näytti, laitan kuvia myöhemmin kun saan niitä otettua.

Lisäksi väriliemessä oli huovutettuja palleroita jotka tulee noihin meidän huopakukkiin.

1899442.jpg

Näiden lisäksi värjäilin myös merinovillaa koemielessä mutta unohdin niistä ottaa kuvan...Toiseksi mukavinta puuhaa värjäämisen lisäksi on noiden helmien kanssa älskäily mitä noihin huopapalloihin tulee, ihanaa blingblingiä!!

-Uk-