Kaverukset loikoilu tunnelmissa. 338155.jpg
Harvoin äijät kyllä samasta paikasta löytää makoilemasta. Pekkan mielestä kun Tarmo on varmaan ihan juntti, tai luulenpa että Pekkan mielestä kaikki muut on ihan juntteja. Herra kun kuvittelee olevansa tämän talon kingi ja kuningas, jonka navan ympärillä kaikki pyörii.Auta armias jos palvelu ei pelaa tarpeeksi nopeasti  tai mamma on erehtynyt ostamaan väärää murkinaa. Sen kuulee kyllä koko torppa ja jos tarpeeksi herraa ottaa kupoliin, niin siitä saa mukavan pienen märän haisevan muistutuksenkin. Yleensä se löytyy silloin kun on kiirus jonnekin ja vedät kenkiä jalkaan....
Pekkalla on myös muita hauskoja harrastuksia jotka saa mamman välillä hermoromahduksen partaalle.  Herrasta kun on hauska tiputella tavaroita lattialle ja kattoo kun ne hajoaa. Äijä on myös melko taitava ovien avaaja.
Pörinä on ihan toista maata, oikea herranenkeli joka ei tekisi tahalteen mitään pahaa. Siinä on kyllä sisarukset kuin yö ja päivä. Neiti kyllä välillä innostuu leikkimään hortonomia ja kukat joutuu nostelemaan jonnekin ulottumattomiin.Muuten niistä ei jäisi mitään jäljelle.Pörinän  bravuurina on myös kaivautua peittojen ja muiden alle niin ettei sitä edes sieltä huomaa. Nyt on jo oppinut tarkastamaan aina kaikki paikat ennen kuin istahtaa, mutta ei ole yks tai kaks kertaa kun neiti on joutunut jonkun takapuolen lytistämäksi. No, eipä tuolle ole tainnut siitä mitään traumoja jäädä.  Pörinä on meitin perheen haaveilija, suurimman osan ajasta neiti on pihalla kuin lumiukko. Maata rötköttöö jossain silmät sikkurassa ja vetelee sikeitä. Hyvä kun huomaa milloin mamma tulee kotio. Pekka ja Tarmo on aina ovella vastassa ja jos sattuu olemaan vielä kauppakassit mukana niin pojat on kilpaa päätä tunkemassa niihin. Joskus tuntuu kuin täällä asustelisin kaksi koiraa yhden sijaan. Niin samanlaisia nuo äijät ovat. Yhtä intohimoisia kulinaristeja ja kokkeja molemmat. Mitään ei tapahdu keittiönurkkauksessa, mistä nämä veijarit eivät tietäsi. Kaksi silmäparia tapittaa tiiviisti kun mamma valmistaa jotain pöperöä. Toinen saattaa antaa välillä kovaäänisiä komentoja. Tarmon lempiharrastus on mamman piilottamien herkkujen etsintä. Tähän osallistuu myös Pekka, jos on jotain ekstrahyvää saatavilla.Esim. kinkun palasia.Siinä molemmat sitten viuhtoo ympäri huushollia kuonokarvat väpättäen ja Pörinä vaan lepäilee. Se neiti osaa ottaa rennosti.